Riemurasian käyttäjät varastavat sisältöäni
Kirjoitettu Lokakuu 18, 2008
Aihealue: Näkökulma, Vitutus, Adsense, Avautuminen
Huomasin mukavan kävijä / kommentointipiikin tänään blogissani, piikki oli taannoisen adblock-kirjoitukseni aiheuttamaa. Aloin selvittelemään sen lähdettä ja Riemurasiahan siellä oli trafiikin / kommenttien takana. Kävijöitä on nyt tullu kahden päivän aikana noin 2000 uniikkia, mutta mikä on tämän liiketoiminnallinen hyöty?
Ensinnäkin täytyy sanoa, että olettaisin, että Adsense-konversoisi hieman paremmin klikkejä, vaikkei niitä ole mitenkään kauhean hyvin optimoitu paikalleen tähän blogiiin ja Adsensen tehtävä on lähinnä kertoa mulle paljonko kilpailijat tarjoavat sisältöverkostossa suurin piirtein per klikki. Huvittavaa oli kuitenkin se, että 2000 käyttäjää olivat tuottaneet minulle peräti 3 klikkiä! Come on, CTR on siis älyttömän alhainen näiden Riemurasian Adblock-varkaiden takia.
Tämä kertoo siitä, miten vakavasti otettava uhka Adblock meille internetistä elantonsa tienaaville on. Pyrkiessäni kansanedustajaksi tulen ensimmäisenä ehdottamaan Adblockin kriminalisoimista ja sisältövarkaiden laittamista edesvastuuseen. Tälläiset käyttäjät romuttavat meidän BKT:tä toimillaan.
Miten itse sitten toimin tämän vakavan sisältövarkauden suhteen? Ensinnäkin olen tehnyt nyt laajan listan käyttäjistä jotka ovat vierailleet sivuillani, tulen tekemään näitä ihmisiä vastaan kanteen sisällön varastamisesta. Toivottavasti tästä saadaan mittava ennakkopäätös ja sisältövarkaille jopa 2-3 vuoden ehdottomat vankeustuomiot, itse kun en ole sitä sorttia joka kääntää toisenkin posken.
PS. Mulla on darra.
DIGGAA TAI TUMPUTA
Kommentit
113 Vastausta to “Riemurasian käyttäjät varastavat sisältöäni”
Jätä vastaus:



[…] PS. Riemurasian vittupäille: Riemurasian käyttäjät varastavat sisältöäni […]
en ymmärrä miten voit nostaa kanteen sisällön varastamisesta, eikö tänne sivuille sitten saa tulla vai??
lol
Jos nyt ottaisit järjen käteen ton älyttömän toimintas kanssa.. jos ei kato netissä mainoksia niin kuinka sen voi mitenkään liittää varastamiseen? eikö se oo sama jos esimerkiksi kääntää sivua paikallislehden mainoksen ohitse?
Itse en käytä adblockia mutta pop-upit pidän visusti poissa sillä niistä löytyy kummasti kivoja viruksia kun erehtyy klikkaamaan.. Mutta vaikken mainoksia blockikkaan niin enpä niitä juurikaan katsele/ainakaan erehdy painamaan..
tiedä oliko kommentissa mitään järkeä.. lievä humalatila alla ja semmosta.. mutta toivottavasti asia tuli selväksi
Oon tuohtunut tästä.
Mitä jos Juha, menisit ihan oikeisiin töihin tienaamaan sitä rahaa etkä kikkailisi tarpeetonta sisältöä verkkoon päivät pitkät ja yrittää vielä rahastaa sillä jollain mainoksilla.
Itse käytän adblockia ja henkilökohtaisesti olisin vaan enemmän kuin tyytyväinen jos mainonta netissä loppuisi vaikka kokonaan. Itseasiassa koko mainonta teollisuudenalana on mielestäni täysin tarpeeton, koska tuottaa vaan tarpeita joita ilman mainontaa ei olisi ja lisää vaan ostettavien tuotteiden kustannuksia. En kannata edes brändejä ja niihin firmojen holvaamia rahoja, joista välillisesti joutuu aina kuluttaja maksamaan.
Vielä palatakseni itse aiheeseen, niin en edes kaipaa nettiin ammatikseen sisältöä toteuttavia henkilöitä, mielestäni netti olisi parempi paikka ilman teitä.
Parhaat ideat kumpuaa edelleen esimerkiksi omaan harrastukseensa intohimoisesti suhtautuvien ihmisten tuottamasta sisällöstä, jota he tuottavat verkkoon vapaa-aikanaan tehden normaalisti elääkseen jotain ihan muuta.
Parempi olisi jos vaan päästäisiin eroon kokonaan kaupallisista toimijoista tai teistä rahan kiilto silmissä näppäilevistä. Palattaisiin niin sanotusti verkon alkuperäisille juurille, ilman että kaupallinen hapatus yrittää tämänkin ilmiön omia itselleen ja kun siinä surkeasti epäonnistuu, alkaa kiukuttelemaan kuten sinä nyt teet.
Mietin tässä että pitäisikö lähettää sulle ihan lasku tästä turhaakin turhemman artikkelisi takia menetetystä vapaa-ajastani. Minulla lienee siihen oikeus jos vähänkään noudatan tuota sinun ansaintalogiikkaasi. Mutta toisaalta, oon sen verran joviaali tyyppi että menköön nyt tän kerran.
Ja tosiaan, jos haluat rahaa sisällöstä niin tee se reilusti ilman mainoksia ja pistä sisältö maksulliseksi esimerkiksi rekisteröinnillä ja kuukausimaksuilla toteutettavaksi. Katsotaan sitten moniko oikeasti on kiinnostunut teksteistäsi niin paljon että niistä kannattaa mitään maksaa - siinä nähdään todellinen markkina-arvo teksteillesi, nythän tänne eksyy porukkaa ihan vaan vahingossa raflaavien otsikoiden takia
Nyt päästiin jo typeryydessa tasolle 10. Ensinnnäkin webin “alkulähteet” olivat juuri sitä, että sisältöä toteutettiin ammattimaisesti. Kyse ei tosin
silloin ollut journalismista vaan it-ihmisten sisällöntuottamisesta.
Et voi vakavalla naamalla todeta että HS, Iltasanomien, Iltalehden, jne. isojen verkkopalvelujen poistuminen olisi mielestäsi hyvä juttu verkosta? Myös se kävijälähteesi Riemurasia on puhtaasti kaupallinen sivusto, eli selkeästi kyllä nautit kaupallisienkin sivustojen sisällöstä?
Suomen suosituimmat verkkopalvelut ovat kaikki ammattimaisesti toteutettu - ihmiset tienaavat niistä elantonsa.
Ongelma vaikuttaa myös välillisesti muuhunkin, mm. hitaampien palvelimien ja kaistojen käyttöön verkkopalveluissa, koska rahaa ei tule eivät myöskään kulut voi olla järin kovat. Uskonpa ettei tälläiseen malliin kukaan halua.
Te käsitätte mainonnan bannereina: väitän kuitenkin, että Google-mainokset eivät voi normaalia käyttäjää ärsyttää koska ne eivät kyllä konetta tuki, kommenteista päätellen moni blokkaa nekin, miksi?
Koska esim. Google-mainonta toimii laatupistemäisesti, niin blokatut mainokset näkyvät kyllä näyttöinä webmasterille, näin ollen mainosjärjestelmän CTR laskee joka tarkoittaa sitä että niiden muidenkin
käyttäjien klikkien hinta laskee myös. Toinen ongelma on se, että harva webmaster tienaa bannerien klikkaamisella: vaan nimenomaan sillä että käyttäjä on nähnyt mainoksen ja sivulle jää seurantakoodi (tätä
tekee mm. Riemurasia) jolloin esim. Finnmatkaa varatessa webmaster tienaa. Tätä kutsutaan i-myynniksi eli imago-myynniksi. Adblockkien käyttäjät vetävät myös tämän rahan kanavan alas.
Edellinen Adblock-kirjoitukseni oli pitkälti kärjistystä, kuten tämä, mutta näissä on ihan totuuden siemen
Minulle on ihan sama vähentyykö oman mainontani tuotot, se ei ole minulle mitään muuta kun sivubisnes, vaikka varsin merkittävä sellainen.
Tuo haavemaailmanne on kyllä idealistinen, mutta money makes tcp go ip joten ei järin realistinen.
PS. Mitä tulee oman blogini kävijämääriin niin kyseinen blogi taitaa olla yksi suomen suosituimmista genressään, joten kyllä tänne väkeä virtaa ihan muualtakin kun Riemurasiasta. Blogini on vielä puhtaasti ei-kaupallinen vaikka täällä noi muutamat mainospaikat ovat. Eli tälläistä sisältöä siis edellisen kirjoituksen kirjoittanut henkilö siis kaipaa
Kaltaistenne lampaiden johdatteleminen on netissä vaan niin helppoa, kuten nämäkin kirjoitukset osoittivat - sain teidän tekemään halutun toimenpiteen, tässä tapauksessa siis närkästymään ja kommentoimaan
voi helvetti sun pitäis keksiä parempaa tekemistä :/
“nostan kanteen kaikkia vastaan jotka käy sivullani”
pelle.
“Kannattaa myös muistaa, että kaikkea netissä kirjoitettua ei kannata ottaa liian vakavasti.”
Kannattaa ehkä lukea ennen kuin kommentoi
HILJAA KAIKKI, TUMPUTTAKAA SAATANA LISÄÄ.
Asia-artikkeli. Adblokkaajat ovat todella säälittäviä, vievät web-ylläpitäjien päivän leivät. Kysymys sille, joka vastusti mainontaa internetissä. Tekisitkö työtä ilman palkkaa? Miksi joku järkevä kirjoittaisi blogiin ilman tuloja?
TUMPUTTAKAA SAATANA LISÄÄ ja ottakaa AdBlock helvettiin.
Kyllä mä blogaan ilman palkkaa ja luulisin et aika moni muukin niin tekee.
Jyri Väätäinen: “Vihaan mainoksia ja en halua näyttää niitä lukijoillenikaan. Miksi minun pitäisi lisätä mainoksia tänne? Minulla on mainosesto eli oman blogini mainokset tulisivat minulla estetyksi ja samalla lukijat saisivat katsella niitä. Tämä olisi väärin lukijoita kohtaan ja koska itse en mainoksia halua katsella, olen päättänyt, että en näytä niitä lukijoillekaan.” @ http://hpguru.net/2008/07/24/kannattaako-laittaa-mainoksia-blogiin/
Juhalle, toivottavasti monetisoit Riemurasian runkkarit mahdollisimman tehokkaasti. Tradedoublerista vaan joku hyvä kamppis (Kotipizza, Tapiola tai Kokoomus) ja joka sorkka 301 redirectillä affiliatelinkkiin. Siinä nauraa kato nettibisneksen tekijä partaansa. Ei paljon AdBlockit auta.
Shovi: Mennyttä aikaa, mielipiteet muuttuvat, nykyään arvostan kaikenlaista mainontaa. Arvostakaa muutkin.
Eli jos myyn sulle vaikka auton johon olen laittanut oman näytön missä pyörii mainoksia niin sä et saa ottaa sitä pois omasta autostasi, muutenahn se on niiden mainosten blokkaamista..
Itsehön saan täällä päättää missä minä surffailen ja missä en, joko surffailen mainoksia etsiessä tai sitten ihan jopa hyödyllistä tietoa etsiessä..
Eli muut saavat päättää että katselenko minä mainoksia..
Okei jos se ei sovi niille, niin eikö ensimmäisenä kun sivuille tulee niin pitäisi olla oma kysely ja käyttöehdot selkeästi kerrottuna että ei saa tulla jos on adblokit, tai jopa tehdä esto mekaanisesti.. Ei ketään voi tuollaiseen pakottaa..
Ja lisäksi vielä kun mieleen tuli että jos sattuu sinun päivän lehtesi seassa tulemaan muita mainoksia mukana, niin ethän niitäkään voi heittää roskiin, vaan luet aina ne mäinokset kun luet lehteäkin..
Lehtimainokset: Loistavaa!
Yhdellä sivustolla olen pitänyt nyt vajaan vuoden ajan Googlen mainoksia (tekemälläni, muttei omalla). Sivuilla on ollut noin 70 uniikkia kävijää päivittäin ja meni melkein vuosi että tuli ensimmäinen noin 80 euron shekki. Joo, en oo optimoija enkä google-mainosten osaaja. Lähinnä uteliaisuuttani olen niitä mainoksia “harrastanut”. Täytyy kyllä sanoa, että mieluummin jatkan miettimistä, että minkä aiheen varaan perustaisin verkkokaupan, kuin että haaveilisin tekeväni rahaa mainosten näyttämisellä. Hattua kyllä pitää nostaa niille jotka niistä oikeasti saavat rahaa. Tuntuisi meinaan olevan suhteessa rahan määrään kantapäät kipeänä. Silläpä kun tietää minkä työn takana noista tulot on niin tulee kyllä niitä klikkailtua jos niissä jotain mielenkiintoista näkyy.
Kuukaudessa noin 90 ekua niistä tulee helposti. Jos tietty osaa. Toki on muita blogeja, jotka tienaavat varmasti paremmin kuin minä blogillani.
Kyllä AdSensellä tienaaminen on helppoa, kunhan löytää oikeat avainsanat ja oikean tyylin tehdä saitteja. Itsekin pusersin laatusisältöä ulos ja sain 50e/kk, mutta nyt se tulee päivässä, kun löytyi hyvät nichét ja oma tyyli.
“Kaltaistenne lampaiden johdatteleminen on netissä vaan niin helppoa, kuten nämäkin kirjoitukset osoittivat - sain teidän tekemään halutun toimenpiteen, tässä tapauksessa siis närkästymään ja kommentoimaan :)”
Aika tylsää mahtaa hemmolla olla kun haaskaa aikaansa, jotta saisi kommentointia blogiinsa.
ja minähän mäytän adblockia, etten näkisi mainoksia.
” meille internetistä elantonsa tienaaville on. ”
Noin nössö ammatti niin ihan mielelläni koitan jäädyttää palkkasi juoksun.
AdBlockia kannattaa tosiaan mäyttää, ei käyttää.
mites se kun jossain kohti kirjoitit että sivuilla kävijän koneelle tallentuu giffejä? viet siis kovotilaa! ala maksamaan!
Itse käytän AdBlockia tasan niin kauan, kun sitä ei ole lailla kielletty.
“kaikkea netissä kirjoitettua ei kannata ottaa liian vakavasti.”
Juurikin noin mä tähän suhtaudun. Norminetin käytöä. Ei mulla edes ole adblock päällä mutta enpä mä noita klikkaile. Kunhan ei popupit loiki naamalle niin kaikki on ok…
Mites verottaja suhtautuu noihin tuloihin? Tosin sais olla vähintään 1000€/kk noi tulot, että alkaisi kiinnostamaan.
1000e / kk on lasten leikkiä. Ihan normaalisti näistä veroja maksetaan.
Minä en ollut kuullutkaan mistään “AdBlock”-härpäkkeestä ennen kuin eksyin tänne (Riemurasian kautta luonnollisesti). No kävin tietenkin lataamassa selaisen niin nopeasti, kuin kerkisin ja olen siihen enemmän kuin tyytyväinen.^^ Kiitos sinulle.
Hei, käyn hakemassa adblockin samoin tein. Kiitos vinkistä
Mistäs tiedätte ettei Adblock maksa minulle jokaisesta imuroinnista?
Kiitos vaan
Näköjään Adblock affiliate-tililleni on kertynyt sievoinen summa 
Vai että “varastavat sisältösi”. Sivustosi bannerissa vain sattuu olemaan World Industries -yhtiön “flame boy” -logo. Tietystihän olet kysynyt yhtiöltä lupaa sen käyttöön?
Sittenhän se on WIN-WIN!!! WOOOT!
Olen iloinen puolestasi.^^ Sinä saat voita leivälle eikä minun tarvitse katsella mainoksia.
Sitä on muutettu jo tarpeeksi, jotta se on taiteellisesti minun teos.
Mutta logo muuttuu pian yleisön pyynnöstä
joo annetaan palaa vaan, klikataan joka saatanan mainosta mikä netissä tulee vastaan niin saahaan viedä tietokoneet huoltoon ja maksetaan itsemme kipeäksi.
Vähä et lolwut? Mitä tarkoitat?
“Te käsitätte mainonnan bannereina: väitän kuitenkin, että Google-mainokset eivät voi normaalia käyttäjää ärsyttää koska ne eivät kyllä konetta tuki, kommenteista päätellen moni blokkaa nekin, miksi?”
näin se on mutta ikävä kyllä muutkin tahot kuin pelkkä google mainostavat netissä, helpompi blockata kerralla kaikki mainokset kuin ruveta yksitelleen blockkaamaan 99% mainoksista ( raisttavat/tehosyöpöt)
No hyvä mies angstaa nyt vielä lisää…
Viddu mee ny ittees sen whineemisen kans! Koita vaikka välillä tehä oikeitakin töitä.
ainii ja ABP rulettaa
Entä kos otat sivustostasi mainosten kanssa kuvan ja vaihdat sivuksi tämän kuvan. Silloin ei voi poistaa mainoksia, poistamatta kaikkea muuta sisältöä.
Ruahahahaahhaa voi herranjestas sentään onko joku käynyt sun sivulla lukemassa jotain paskaa blogia.
Joudunko vankilaan koska kävin voitelemassa voileivän tv:n mainoskatkolla? Enpä usko, mr.America.
Hahhah! “Mää veän tän käräjille”
Voi voi. Laitoit kamasi nettiin, enää ei ole yksityisomaisuutta mitään, minulla on tekstitiedostot sivuiltasi, jotka selkeästi osoittavat, että olen tehnyt identtisen sivut aiemmin, jo 22 maaliskuuta vuonna 79, tosin en ollut syntynyt silloin, mutta sepä pikkuseikka. Joten eipäs nyt vedetä oikeuteen tai täältä tulee takaisin.
Terveisin copypasteguru.
vedä vittu päähäs
Emme elä Yhdysvalloissa, toi “kanne” on niin läppä juttu et se ei mene läpi kun ehkä niille onnettomille jotka oikesti tulevat tänne lukemaan mitä sulla on asiaa, ei niille tuhansille jotka näkevät riemurasian kautta sun mesoomisen. Ala poika julkaisemaan lehteä jos haluat jokaisen lukijan kontribuution tilillesi.
Jos haluat kerran tulla kanteita esittelemään tuon takia niin siitä vaan ovelle kolkuttelemaan ihan rauhassa.
Kannattaa miettiä omaa toimintaa ennen kuin rupeaa kirjoittamaan paskaa varastamisesta. Itse olet ottanut (luvattomasti(ko)) World Industriesin logon käyttöösi otsikossasi, kyseinen logo ollut yllämainitulla firmalla käytössä jo parikymmentä vuotta, joten en oikeen jaksa uskoa, että sinun tekele olisi. On se hienoa kuunnella kuinka hullu huutaa, että on varastamista, kun ei katso mainoksia, mutta käyttää silti itse sivuillaan laittomasti muiden yrityksien logoja. Jos me joutuisimme vankilaan, kun emme klikkaile mainoksia, niin mitä sinun pitäisi vastaavasti ajatellen saada??? Elinkautinen? Vai olisiko kuolemantuomo sopivampi? Mieti vähän jatkossa toimintaasi molopää, toivottavasti et ikinä pääse eduskuntaan, tosin kusipäillä on kyllä jotenkin oudosti tapana sinne aina itsensä kikkailla.
niin, ja pistin ilmoituksen logon käytöstä tuonne wold industriesille.
Hähä… Käy valittamassa Hannu Karpolle!
Juha eduskuntaan, NOT!
Mainoskamppanja “Kun hiiri mainokseen klikahtaa, siitä sentti mulle vilahtaa”
teetkö tätä koska et ole saanut oikeita töitä IRL?
Haet vain itsellesi etua, ei sinusta edustajaksi ole.
meeppä hinttari töihin niin ei tarvi avautua tuostakaan
onpas omituista touhua..
Oot kyl yks läpimmistä nörteistä …
Kiitos, ilman vuodatustasi en olisi koskaan löytänyt adblockia! Nyt olen minäkin mainoksista vapaa ja täysin sinun ansiostasi!
On se Riemurasia hauska paikka ja Riemurasialaisille on kiva nauraa
Älä Juha viitti nauraa. Sinähän saat laadukkaita kävijöitä runsaasti Riemurasiasta. Olisit edes kiitollinen
Jep, nauran koko matkan himasta pankkiin
Voi viddu. Kyllä provoomalla saa ihmiset helposti vihaisiksi :D.
Yllättävän helposti ihmiset vetää herneet puolivillaisista läpistä =)
Mussun mussun.. Hommaa oikeita töitä niin saat sitä rahaa
Eihän mainoksissa mitään pahaa, eikä siinä että niillä yrittää tienata. Mutta yritäppäs itse lukea juttuja sivuilta, joka sattuu olemaan täynnä animoituja, välkkyviä ja vieritystä seuraavia mainoksia. Ei ole ihmisen hommaa ei…
Juha on näköjään saanut masinoitua uudet viholliset riemurasiasta -ilmeisesti apple-fanaatikkojen kävijämäärät alkoivat laskea !
Onneksi olkoon uudesta kävijäliikenteestä ja linkkimehusta.
Juhan trollaukset kyl puree älyttömän hyvin aina
Mestari arvioimaan sitä millä saa ihmiset älähtämään. Onhan tää huomiotalous 
Niinno, yhtälailla porukka nauraa todennäköisesti Juhalle, kuin Juha muille
Win-Win situation.
http://www.juhasoderholm.info/tissit.jpg
Oletpas muuten ruma mies.
kyllä mä ainakin nauran näille riemurasialaisille enemmän
tuntuu että uskomattoman dorkaa sakkia kun vetävät herneet kirjoituksesta johon juha on jo aiemmin monessa paikassa todennut että oli ihan läppää.
Ja ei tätäkään kirjoitusta nyt kukaan voi ihan tosissaan ottaa, niin kieli poskessa kirjoitettu, mutta näköjään vaan osuu ja uppoo aina
juhan ennustukset kyllä käy aina toteen:
http://www.juhasoderholm.info/provoaminen-on-hyvaa-hakukoneoptimointia/
tietää mistä naruista vetää pässejä.
sail away, sail away-a, no way-aa-a-ay! Naa naa why don’t you get a job! suck dick shitwad.
Ovela jätkä tosiaan. Propsit sulle.
KYLLÄ, koska kaikki käviät tai edes prosentti heistä ole klikanneet sinun blogisi mainoksia => HE KÄYTTÄVÄT ADDBLOCKKIA varmasti näin se on!
Poista samantien koko blogi ni ei tarvii valittaa.
qq!
F-f-f-f-f-f-f-f-f-f-fail!
Oli loistava blogi, hauskaa luettavaa alusta loppuun. En edes tiennyt tuosta adblockista, nyt otin testiin ja loistavasti toimii. Ei voi kuin suositella!
Hmm mitä mieltä ootte onks toi adblock hyvä ohjelma vai onks mitää parempaa mikä estää roskat poies?
Mihin kommenttini hävisi?
Ei adblockeja siis tiivistettynä, parasta.
#
Summa summarum
Blogini ei edusta mitään muita tahoja tai yrityksiä kun itseäni. Blogi sisältää runsaasti sormen heristelyä ja yleistä paheksuntaa. Jos otat herneen nenään jutuistani, niin olen ainoastaan otettu. Kannattaa myös muistaa, että kaikkea netissä kirjoitettua ei kannata ottaa liian vakavasti.
Te käsitätte mainonnan bannereina: väitän kuitenkin, että Google-mainokset eivät voi normaalia käyttäjää ärsyttää koska ne eivät kyllä konetta tuki, kommenteista päätellen moni blokkaa nekin, miksi?”
näin se on mutta ikävä kyllä muutkin tahot kuin pelkkä google mainostavat netissä, helpompi blockata kerralla kaikki mainokset kuin ruveta yksitelleen blockkaamaan 99% mainoksista ( raisttavat/tehosyöpöt)
vituttaako?
Ehdotan että kaikki te hakkisitte ammatin, elämän ja suunnittelisitte tulevaisuutta.. voi vittu.. oma blogi jossa avautuu muille HAH! paskempaa juttua ku seiskassa !
Olisiko aika muuttaa kotoa pois ja hankkia se oikea työ tietokoneella istumisen sijaan. Jos istut mielummin koneella äidin kellarissa angstaamalla internetin syövereissä mielummi kuin, että kävisit töissä niin et taida olla penaalin terävimpiä kyniä. Voisin ottaa adblockin pois ja printtailla noita sun mainoksias ja pyyhkiä niillä perseeni, niin paljon niistä välitän. Hanki vielä silikonitissit ja ala salarakkaaksi ja hauku itseäsi läskiksi sekä masentuneeksi.
Kylläpä ottaa koville monilla. Kaikki jotenkin tuntuvat olettavan Juha, että olet työtön äitisi luona asuva pikkupoika. Miten oletkaan onnistunut antamaan sellaisen kuvan itsestäsi
ei näiden Juhan juttujen jälkeen voi enää miettiä rationalistisesti. Mutta ei tätä asiaa jaksa vääntääkkään koska olen oppinut yhden tärkeän asian, ja Juhan kanssa en siihen ryhdy koska häviäisin: DONT go argueing with retards on the internet, they will drag you to their level and beat you with experience!
huvittavaa, yks suomen kovimmista verkkomainonnan kavereista on riemurasian käyttäjien mielestä työtön, äidin luona asuva retard.
taitaapi Juha tehdä vähän isompia juttuja kun prosenttikaan teistä.
Laskeskelin tuossa jos olisin ohjannut nämä kaikki käynnit uudelleenohjauksella Tradedoublerin Kokoomuksen kamppikseen jossa saa 0,23 senttiä klikiltä niin olisin tienannut jo yli 1000e.
Pitäisiköhän alkaa monetisoimaan Riemurasian käyttäjiä?
Siinä ei edes Adblockilla tee mitään kun sivu ohjautuu headereista jo suoraan mainoskampanjaan
Onneksi olettavat mitä olettavat, sen takia mulla riittää hommia koska suomessa niin monet olettavat, mutteivat oikeasti tiedä
Olettaminen on kaiken typeryyden äiti.
Hyvä Juha. Näin sitä pitää. AdBlock on suuri vitsi. Se joka sitä käyttää, voisi alkaa uida pintaa syvemmälle ja kaappiin. Foliohattu tietty päälle yksityisyyttä suojelemaan. Jos ette kestä mainoksia, niin olkaa vittu kotona. Kai te ulkomainoksetkin revitte? Lehdestäkin mainokset poistatte ennen lukua?
Mistä olet saanut tuon logon banneriisi?
Kenellä on Copyrightit tuohon logoon?
Jos teosta muuttaa tarpeeksi niin sitä saa käyttää
Tuossa sitä on muutettu aika radikaalisti.
Voin mä Riemurasiankin logon siihen pistää jotta tarpeeksi vituttaisi
“huvittavaa, yks suomen kovimmista verkkomainonnan kavereista on …”
Mitkä verkkomainokset?
Sulla on kyllä maailman huonoimmat perusteet tälle ristiretkelle adblockia vastaan.
Hanki työ niin ei elantosi riipu tästä kämmäsestä laarista.
Hei haloo! Otitko selvää mitä Juha tekee? Kai hänellä muutakin on kuin verkkomainonnalla eläminen. Hanki sinä kenties elämä ja ala laulaa? Toki keinuttaminen viriiliksi tekee aina hyvää!
Odotan innolla tuota haastetta käräjäoikeuteen. Huomaathan että hävitessäsi maksat minulle myös oikeudenkäyntikuluni…
Tiedoksesi myös että ilmaisu “Riemurasian vittupäät” on suora julkinen loukkaus Riemurasian arvoitettujen ylläpitäjien henkilöön. Heillä jos jollain on tässä aihetta haasteeseen.
Mikäli epäilet asiaa tutustu seuraavaan lainkohtaan:
Rikoslaki 19.12.1889/39 24. Luku 9§
Huomaa etenkin lain toinen momentti.
Laki löytyy Valtion säädöstietopankki Finlexin sivuilta.
Paskat siitä.Oiken sun tapaiselle inisiälle.Moro idiootti.
Hihi, 90% kommentoineista on näköjään missannut koko pointin kokonaan. “Mee töihin” ja “älä valita idiootti” jne.
Onnitteluni Juha, tämä postauksesi ja erityisesti sen herättämä korkealuokkainen keskustelu on paras blogituksesi piiiitkään aikaan. Sisältö ei kenties ole mitenkään laadukasta, eikä se ole muutenkaan välttämättä kaikkein fiksuin veto, mutta ainakin sain hyvät naurut. Tämä toimii erinomaisena muistutuksena siitä, että netissä kommentoivat yleensä ne ihmiset, joilla ei ole medialukutaito hanskassa.
Avautuminen osoitti käsittämättömän yksipuolista ajattelua ja tietämättömyyttä jopa internetistä itsestään.
PS. Vertaus Don Quijoteen olisi enemmän, kuin paikallaan tässäkin tapauksessa.
Tää AdBlock tosiaankin on ihan huippulisä Firefoxiin! Ei kulu kaista turhuuksiin. Ilman visiittiä tähän blogiin (Riemurasian kautta tietenkin) ei olisi tullut AdBlockia asennettua. Nämä valmiit filtterilistat tekevät blokkaamisen naurettavan helpoksi.
Toivottavasti tämä lisätyökalu vituttaa muitakin, kuin vain tämän blogin ylläpitäjää
Hajoo.
hei kiitti myös täältä tuon ablockin vinkkaamisesta :>
Hei, et viittis tiristä täällä mistään varastamisesta. Heti kun astuin tälle sivulle näin suoraan jotain varastettua, oot pöllinyt tuon flameboy -logon world industriesilta.
+ toisekseen, ehtän ole ikinä ladannut netistä mitään laitonta…? Heh heh…
Sun kantsii pyrkiä vetää vähän parempi raja ton huumorin ja asian välille, eiks je? Porukka tuntuu ottavan sut ihan liian vakavasti.
Voin kuvitella miten paskasesti naurat näille idiooteille kotona
PS: Ei oo adblockkia päällä, mutta ainoatakaan mainosta en klikkaa
Radikaali muutos bannerin logossa verratuna alkuperäiseen?
http://www.worldindustries.com/products/view.php?productid=2120
Obvious troll is obvious. Mut hymyilytti silti, kiitos!
Tyypit ei vissiin tajua että mitä enemmän te täällä raivoatte sitä enemmän Söderhölmille valuu rahaa.
Juha onko kivaa olla tuollainen “wänkkeri” jolla ei ole elämää? Aikuistu jo “mies”!
Ps. Kävin juuri asentaa Ablockin…
Miten voi suomalaiset blogit olla näin turhia..? Ei missään mitään asiaa eikä oikeasti hyödyttävää tietoa. Kaikki tuntuu olevan jotain itseään SEO ammattilaisiksi kutsuvia tyyppejä.
Nää on samaa sarjaa jos vertaa ulkomaisiin John Chow ja Shoemoney -blogeihin…
Ja nää linkbait taktiikat on kyllä vähän… hintahtavia…
Tämä viesti on zen-koanin kaltainen opetus linkkitäkyjen käytöstä. Jos haluaa lukea oikeasti kiinnostavan puheenvuoron Adblockin käytöstä, kannattaa lukea Nettibisnes.infon taannoinen viesti, jossa ollaan eri mieltä Juhan kanssa: http://nettibisnes.info/adblock-plus/
Juha Söderholm, ei kannata jättää niitä lääkkeitä pois, joita kivat sedät on sulle antanu ettet päädy takaisin huoneeseen jossa on kivat pehmustetut seinät ja kaikkee muuta kivaa.
“varastaa” sulla World industriessin logo siinä banneris
http://w1.319.telia.com/~u31913925/wi5.jpg;.
Asensin adblockin heti kun sain luettua tuon blogin!
Huomaa et on kaveri töissä verkkomainostajana, ei ihme et ulisee mut toisaalta on kyl aika itsekäs kusipää.
Adblockia käytän, nopeampi yhteys ja ei tarvitse katella niitä mainoksia. jos ei internetissä mainostus suju niin mainostakoon muualla, ei heru kunnioitusta mainostajille, että kunnioittaisin niiden työtä että lataisin niiden mainokset välimuistiini. musiikkini ostan kaupasta koska kunnioitusta löytyy artisteille. ehkä sitten olen wänkkeri, mutta entäs ne ihmiset, jotka tekevät asioita joilla on oikeasti väliä.
Terveisin: Riemurasian vittupäät