Postaukseni juju

Kirjoitettu Helmikuu 20, 2008 
Aihealue: Näkyvyys, Verkkopalvelut, Verkkomainonta, Strategiaa

Postailin eilen “heppatyttöilyä” -postauksen, joka oli siis melkolailla täyttä paskaa ja kohdistettu lähinnä näille paskansuoltajille Googleen (siis muillekin kun itselleni).  Postauksessa oli kuitenkin juju…

Juju löytyy ankkuritekstistä

 Ihminen on utelias eläin, joten valitsin tarkoituksella mahdollisimman provosoivan topicin asialle ja linkitin sen sillä Blogispottii: “Heppatytöt yhtyy Juhaan“, useimmat ihmiset luulivat siis, että postauksessa olisi kyse seksistä ja kyseisen postauksen tarkastelumäärät muutamassa tunnissa olivat melko hurjia verrattuna muihin Blogispotin kirjoituksiin jotka samaan aikaan julkaistiin.

Kaikesta voi oppia jotain…

 Mikä on tarinan opetus? Ihminen on utelias eläin, joten älä kerro kaikkea linkissä, avaisanalinkit on ihan jees, mutta jos haetaan huomiota ja reagointia, niin valitse hieman provosoivampi ankkuriteksti.
Esimerkiksi Shovi esitteli ikoni-settipostauksiaan blogispotissa niin, että ankkuritekstissä kerrotiin jo lähestulkoon kaikki mitä kirjoitus sisälsi, kirjoituksella oli faneja joten se oli hyvä kirjoitus varmasti, mutta klikkimäärät eivät olleet järin huisia. Olisiko parempi ankkuriteksti linkille ollut esimerkiksi: “Ilmaista bisseä ja ikoneita”?

Miten tästä sitten hyödytään niin kuin rahallisesti?

Testailin muutamia vuosia sitten Mulletoin TD:n linkkikamppiksia saiteillani, tein tekstinlinkin ja löin sen näkyvään paikkaan. Koska klikeistä maksettiin, ankkuroin linkin tekstillä: “Aikuisten lelut” ja voin valehtelematta sanoa että lähes jokainen saiteillani käynnyt huomasi sen ja klikkasi sitä - silkasta uteliaisuudesta. 

Käytä siis etenkin TD:n klikkikamppiksissa omaperäisiä, provosoivia ja jopa kaksimielisiä ankkuriteksejä.

Porno myy ja omaperäisyys.

DIGGAA TAI TUMPUTA

Kommentit

6 Vastausta to “Postaukseni juju”

  1. Olli on Helmikuu 21st, 2008 15:36

    Jos selaa ampparit.comia, niin on varmasti huomannut, että lähes kaikki viihdeuutiset on nykyään otsikoita osoittamallasi tavalla, eli selvästi harhaanjohtaen.

  2. Juha on Helmikuu 21st, 2008 17:28

    Se on lööpin idea :) Harmi vaan, ettei moni tajua sitä netissä. Ehkä siksi multakin jää paljon kiinnostavaa ja vähemmän kiinnostavaa lukematta.

  3. shovi on Helmikuu 23rd, 2008 10:25

    …ja taas mä löydän itseni täältä vänkäämästä ;)

    Mähän en oikeastaan pidä tuota hevosasiaa yhtään sen kummallisempana kuin esim. kalastusta, mutta toisaalta yksi heppatyttö nukkuu samassa sängyssä mun kanssa.

    Muutenkaan ajatus mainostuloista hevosaiheisen sivuston kanssa ei ole niin tyhmä kuin minä sitä pidät. Esim. hevostalli.netin keskustelualueille kirjoitettiin eilen 22 000 viestiä (yhden päivän aikana!), eikä siellä spämmiä näy, rölöttelyä kylläkin. Petsie.fi -palvelussa on tuhat hevosta, saman hevostalli.netin markkinoilla vajaa kuusituhatta ilmoitusta, Sukupostilla 100 000 käyttäjää kuussa ja yhdeksän miljoonaa sivulatausta kuussa… markkinoita siis on.

    Mitä tulee otsikointiin, sulla homma varmasti toimii hyvin härnäämällä ja provosoimalla, mutta meidän sivustolla on hieman erilainen tyyli ja sivuston pitämisen syy on aivan toinen kuin tämän sivuston. En usko, että “Bisseä ja ilmaisia ikoneita” olisi toiminut meillä yhtään paremmin kuin “Parhaat ilmaiset ikonit”. Okei, otsikossa paljastetaan heti kaikki, mutta parhaat ja ilmaiset ovat sellaisia avainsanoja mitkä herättävät kiinnostusta jo muuten ja tuovat sivustolle sellaisia kävijöitä, jotka tarvitsevat kyseistä tietoa.

    Voisin vielä kertoa aiheeseen löyhästi liittyen tarinan ensimmäisestä ja viimeisestä kerrasta kun olen ratsastusta kokeillut, mutta jääköön toiseen kertaan. Oli melko nolo, mutta jälkeenpäin huvittava kokemus.

  4. Juha Söderholm on Helmikuu 23rd, 2008 14:45

    Pointti ei ollutkaan siinä, mun mielestä hevoset on varmasti oikein jees harrastus. Pointti oli lähinnä siinä, että ihmiset julkaisevat saitteja aiheista joista heillä ei ole harmainta hajuakaan vaan mainosrahojen toivossa.

    Mulla ei oo siis mitään vastaan jos joku optimoija on ihan oikeasti kiinnostunut hevosista ja haluaa sen takia pyhittää harrastuksellen saitin, mut muuten se on mun mielestä lähinnä huoraamista.

    Ja kyllä mä tiedän, että hevosaiheisilla sanoilla saa liikennettä, volyymit on hakusanoissa ihan järjettömiä, sen takia toi olikin esimerkkinä, että näen koska tulee ensimmäinen optimoijien tekemä hevossaitti.

    Itseasiassa “parhaat” on laatusana ja sen käyttämistä tulisi välttää koska se ei ole järin objektiivinen. Onko ne yleisesti ottaen parhaat? Vai vaan teidän mielestänne parhaat? Siinäpä pointteja. Ihmiset vähän vierastaa “parhaat”, “kaunein”, “hienoin”, asioita jotka eivät ole järin objektiivisia.

  5. shovi on Helmikuu 23rd, 2008 15:32

    Miksi hakukoneoptimointi ei olisi duunia siinä missä muutkin työt? Mä olen rakentanut verkkovaatekaupan, tanssibändien nettisivuja, myynyt kukkia, ollut nuoriso-ohjaajana, tehnyt bensanmyyjien yhdistykselle saittia, korjannut tietokoneita… ne on duuneja siinä missä SEO-hommat ja mainostulojen takominen. Onko se huoraamista, että mä en välitä pätkääkään tanssimusasta, mutta duunaan tanssibändille sivut? Ei mulla ole himassa yhtäkään kukkasta, mutta silti olen myynyt ja kasvattanut niitä. Miksi mainostulojen perässä sivun tekeminen on eri asia?

  6. Juha on Maaliskuu 9th, 2008 15:39

    Mä saan palkkani hakukoneoptimoinnista joka on duunia. Siltikään mä en katso, että mun duunia on pistää jotain täysin turhaa tietoa nettiin. Se on eri asia jos se on yrityksen bisnestä ja promoan heidän tuotteitaan.

    Mutta se, että tekisin jotain hevossaitteja menisi jo huoraamisen puolelle.

Jätä vastaus:




Clicky Web Analytics

Clicky