Markkinointi ja mainonta on kusetusta
Kirjoitettu Maaliskuu 4, 2008
Aihealue: Mainonta, Markkinointi, Avautuminen
Markkinointiko kusetusta?
Palataan taas perusasioiden ääreen: Mikko Kotila avasi taannoin sanaisen arkkunsa mm. MarMaissa että nettimainonta on kusetusta. Hyvä homma Mikko, olen pitkälti samaa mieltä, että bulkkiratkaisut ovat pitkälti epäedullisia asiakkaalle, olen kuitenkin myös sitä mieltä, että tapa jolla toit asian esiin ei välttämättä auttanut kitkemään kusetusta pois, sillä asiakkaan on hyvin vaikea tajuta mikä on kusetusta ja mikä ei, joten ikävä kyllä asiakas rinnastaa tuon, että kaikki nettimarkkinointi on kusetusta.
Näinhän ei tietenkään vaan ole, vaan on olemassa suoranaisia menestystarinoitakin, joita itsekin olen saannut olla mukana toteuttamassa.
Esimerkiksi hakukoneoptimoinnissa asiat ovat pitkälti NIIN monimutkaisia: Asiakkaan on vaikeaa ymmärtää mikä on kusetuksen ja loistavan palvelun ero ja kuka on hyvä ja kuka huono tekijä. Lähdekriitikin ymmärtäminen voi olla vaikeaa teknisesti pätemättömällekin kun se jo teknisesti pätevillekin on monesti hankalaa.
Voin listata ehkä neljä-viisi yritystä josta itse voisin henkilökohtaisesti ostaa hakukoneoptimointia ja hakukonemarkkinointia. Toisaalta voisin myös listata 15 yritystä joiden asiantuntevuuteen en luottaisi edes päivittäisen Teho-juomani ostamisessa ja ostan sen edelleen R-kioski yrittäjältä.
Ja sitten asiaan…
Mutta mitä itse postaukseni otsikkoon tulee, niin mielestäni tuo “nettimarkkinointi on kusetusta” on hieman harhaanjohtava, nimittäin mun mielestä kaikki markkinointi on pitkälti kusetusta - ei sillä, etteikö asiakas saisi välillä oikeasti hyviä kampanjoita jotka lisäävät myyntiä merkittävästi, vaan siitä syystä, että markkinointi itsessään on kusetusta.
Markkinoinnillahan pyritään välittämään asiakkaalle aina kuva tuotteista tai palveluista joita ilman ei voisi elää. Tämä on pitkälti paskapuhetta: pystyn ehkä listaamaan kaksi kolme tuotetta joita ilman en voisi elää. Ruoka, juoma ja lämpö tulee nyt päällimmäisenä mieleen. Kaikki muu on luksusta - turhaa, eli asiakas voisi elää helposti ilman niitäkin. Hyvä mainosmies on siis valehtelija.
Mainostaminen ja markkinointi on siis periaatteessa kaikki kusetusta - Pyritään myymään illuusiota, pyritään välittämään loppukäyttäjälle tunne tuotteesta jota ilman ei voisi elää. Mitä paremmin myyvä tuote - sitä parempi kusetus yksinkertaistettuna.
Affiliate-mainonnassa kusetushan on kaikkein ilmeistä: Huijataan “teoksen” lukijaa uskomaan, että linkit johtavat sivun sisälle tai informaatiota tarjoaville sivuille, vaikka ne tosiasiassa johtavatkin tuotetta myyvän sivuille.
Totuus siis on, että paras kusettaja ei olekaan se joka myy eniten palveluitaan / tuotteita: Paras kusettaja on se joka myy eniten asiakkaiden palveluita / tuotteita. Jos tämä “arvoasteikko” pitää paikkaansa, niin en pistäisi pahitteeksi vaikka synonyymi nimelleni olisi kusettaja.
Kommentit
5 Vastausta to “Markkinointi ja mainonta on kusetusta”
Jätä vastaus:





Luin vain otsikon ja olen siitä samaa mieltä. Mikään yllätyshän se - siis itse asia, ei mielipiteeni - voi olla kellekään. Siitä huolimatta siitä on hyvä muistuttaa.
Oikeasti hei! Helvetin laaja artikkeli ja hyvin näkemystä jaettu (joo, ei!). Kertoo että olet helvetisti paneutunut näihin tälläisiin pikaruokablogeihin.
Näenkö nyt mailman parempana paikkana!? Aionko enää ostaa mitään markkinoiden kusettamana hippinä?
Mitäs vittua sitten pitäisi kaikille näille rahoille tehdä, mitä nimittäin työstä ansaitsen? Antaa hyväntekeväisyyteen??? Säästää? Mitä varten säästää? Ostaa autoja jotka tuohoavat luontoa ja ovat lisää luksusta? En vain halua autoa!
Matkustaa!? Minne? Ja mitä siellä muualla on niin helvetin hienoa jotta sinne pitäisi mennä. Sinänsä kyllä ymmärrän niitä jotka menevät lämpimään ja aurinkoon, mutta eikö siinä itsessään sitten ole taas ongelma, koska sekin on vain luksusta! Emme TODELLA tarvitse sitäkään. Niinkuin sanoit: emme tarvitse juuri mitään!
Ihmiset haluavat tulla markkinoiden “kusetetuiksi”! Antavat perspektiiviä ja kaukonäköä ja jotain odottamisen arvoista! (Ihan oikeasti, mitä varten täällä eletään? Eikö vain että mielummin onnellisuutta ja mukavia lepohetkiä jonkin luksuurisen parissa kuin jotain mihin ei ole tyytyväinen!) “Sittenkun minulla on varaa”, antaa jotain merkitystä tulevalle!
Ihmisten blogeja on kiva lukea ja todellakin laajentaa omaa perspektiiviä, näkemystä. Mutta näissä sinun jutuissa ei oikein perustella omaa näkemystä, annetaan vain oman vihan ja vitutuksen kulkea sivuille ilman suodatusta! Mitäpä jos kaikki kirjoittaisi tälläsiä blogeja? Eikös ole olemassa oma valituskuoro tälläistä varten?
Jos et ole tyytyväinen maailmaan niin aina voit ruveta selibaattiin ja munkiksi! Katso mitä erilaista vaikka se tuo! Älä katso telkkaria tai surffaa netissä! Ei ihminen sitä tarvitse! Se ei ole perustarve!
Opettele olemaan kriittinen!
-Henri
(Se, että luetko viestin rakentavana palautteena vai palautteena josta luulet olevasi tyytyväinen, on minulle aivan sama. En kuitenkaan aio seurata blogiasi. Jos haluan realiteettejä, katson uutisia)
Sulta tais Iso-H mennä vähän pointti nyt ohitse koko jutusta
Faktahan on se, ettei ihminen tarvitse muuta. Kaikki muu on plussaa.
Oikeestaan tää on mun henkilökohtainen blogi ja mitä kukaan on sanomaan mitä mä voin tänne kirjoitella? Jos mua vituttaa välillä (melko usein) niin miksen voisi oikeesti kirjoittaa sitä? =)
Ajatusmaailmasi kertoo pitkälti siitä, että olet riistokapitalisti.
Katso ihmeessä uutisia niin voit lueskella esim. siitä kun Ike on lähetellyt parisataa viestiä tissiblondille, sehän se realiteettia on
PS. Voin pistää tilinumeron niin voit laittaa ne massit mulle, niin mäkin voin kokeilla päivää riistokapitalistina.
[…] Pikku-H kommentoi “artikkeliani”: “ihmisten blogeja on kiva lukea ja todellakin laajentaa omaa […]