Lähtö ja Kiiruna day 1

Kirjoitettu Elokuu 1, 2008 
Aihealue: Reissut, Kalastus

Mikä ihme saa ihmisen ajamaan 3000-4000km 50-55cm harjuksen perässä helvetin kylmään ilmaan lomallaan palelemaan telttaan ja maksamaan siitä vielä useita satoja euroja? Onkohan se vittu sen arvoista? :)

No sitä en tiedä, mutta pistetään reissurapsaa…

Lähtö Kiirunaan

Lähdimme Keravalta 31.7.2008 ajelemaan asioille noin kello 15:00 aikoihin, pari tuntia meni häslätessä ja shopatessa / telttaa hakien, jne. Matkaan päästiin viimein kuitenkin lähtemään noin kello 18:00.

Matka Kiirunaan sujui yhtä kyytiä ilman Jyväskylän syömäpaussia ja Tornion bissepaussia (oli muuten melko mielenkiintoinen baarikulttuuri), matkamusana tuli kuunneltua Raptorin koko tuotanto… TAAS. Perillä alkoi tulla pienimuotoinen kulttuurishokki lämpötilan tippuessa yöllä noin neljään asteeseen, Kiirunaan kuitenkin päästiin 2 tankkia bensaa, 10 tölkkiä TEHOa ja pari purkkia nuuskaa köyhempinä kello 06:00 aikoihin. Itse kävin kusella vain kerran, mutta Niemimaa pienempi munaisena joutui kusemaan peräti 5 kertaa (!).

Kiirunassa

Kiirunassa alkoi pienet ongelmat kun majapaikkaa ei oikein tahtonut löytyä ja hieman väsyneinä alettiin sompailemaan hotelleja läpi. Viimein netin suosiollisella avustuksella löysin kuitenkin Kiiruna City Hotellin yhteystiedot joka osottautuikin hotelli / hostelliksi, päädyimme hostellihuoneeseen joka maksoi kahdelta jampalta noin 400 kruunua. Kuitenkaan emme saanneet huonetta ennen kello kymmentä aamulla (!), joten vedimme hotellissa aamupalat ja sompailimme ympäri Kiirunaa ja lopulta nukahdimme autoon ja heräsimme kello 09:00 aikoihin ja sitten odottamaan huonetta. Suht tokkuraisena (kuten kuvasta näkyy) kömmimme sänkyyn ja taju samantien pois.

Uusi päivä alkaa…

Herätys oli kello 14:00 aikoihin jonka jälkeen virkistävän suihkun jälkeen syömään (paikallisilla on hieman eri käsitys grillipihvistä, joka osoittautui jauhelihapihviksi). Sen jälkeen ostimme Kiirunasta Kiirunakortit (kalastusluvat) ja kartat, kahdelta jampalta noin 500 kruunua per viikko. Sitten alkoi trangian metsästys ja lopulta löysimmekin sopivan Trangia setin. Kaupassa ja Systemsbolagetissa käynnin jälkeen pääsimme vihdoinkin uittamaan vehkeitä.

Pari tuntia heittelyä lähellä olevalla koskella antoi (vitun) hauen ja toisen (vitun) karkuutetun hauen tulokseksi, mutta ei rautua, ei taimenta eikä varsinkaan harjusta…. Ajattelimme ettemme vedä ihan tappiin asti ja palasimme hotellihuoneeseen… Täältä nyt kirjoittelen tätä hotellin WLANin lävitse, huomenna herätys noin kello 10 ja huoneen luovutus, sen jälkeen lähdemme ajamaan pohjoisempaan raudut ja harjukset mielessä. Mutta kohta Kiirunan baariin testaamaan paikallinen tarjonta… Rommiakin on!

Ai niin, yllätys yllätys - Niemimaa poikkasi vavan. Joten meidän tämän kauden poikkimenneiden vapojen saldo nousee viiteen. Tänään matkamusana toimi Zen Cafen tuotanto :)

Pari kuvaa tähän perään.

Väsynyt Juha

Kuvassa: Vitun väsynyt Juha.

Kiiruna City Hotel

Kuvassa: Hotellimme

Marko koskella

Kuvassa: Marko häröilee lähikoskella.

Juha koskella

Kuvassa: Juha häröilee koskella.

DIGGAA TAI TUMPUTA

Kommentit

9 Vastausta to “Lähtö ja Kiiruna day 1”

  1. psycho on Elokuu 2nd, 2008 10:14

    No jo on taas Spedeillä ollut tapahtumia ;). Oikeesti te olette vaaraksi muille kun liikutte parina. Tai Juha nyt on vaaraksi muille ihan yksinkin…
    Kireitä siimoja (ihan kalan kanssa, puukontakteja ei lasketa).

  2. JP on Elokuu 2nd, 2008 21:05

    Voi pojat, voi pojat. Jättäkää jo se hyttysten raiskaama ylämaa rauhaan ennen kuin loukkaatte itsenne tai toisenne, ja lähtekää merelle kalaan niin kuin kunnon heteron kuuluu… :)

    Kiirunan Sibyllasta saa muuten kohtalaisen täyttäviä 2 x 250 gramman kerroshamppareita kera pekonin ja juuston. Ihan vaan vinkiksi jos ette saa itseänne pidettyä kalassa…

  3. Lentävä Heppa on Elokuu 4th, 2008 10:23

    Toi vika kuva on selkeästi shopattu. Osaan sanoa katsomalla pikseleitä ja nähtyäni aika monta shoppia aikoinaan.

    Mut ihan kivan näköistä. Pitäkää hauskaa. :D

  4. Foge on Elokuu 4th, 2008 14:17

    Lentävälle hepalle: et näköjään ole nähnyt tarpeeksi valokuvia, vaan pelkkää ps-mössöä. Kuva otettu matalalta, että on saatu kivellä tehtyä vähän 3-ulotteisuutta. Vai meinaatko että luonto ja joki on lisätty kuvaan ja oikeesti Juha örveltää baaritiskillä käsi kainaloa myöten jonkun paidankauluksesta sisällä (tai housun). Häliäkö vällä tuollaisen.

  5. Ilkka Kauppinen on Elokuu 4th, 2008 14:31

    Pohjoisessa on parasta. T nim. ei enää ikinä takaisin Ruuhka-Suomeen

  6. Juha on Elokuu 4th, 2008 15:28

    JP: Kerettiin käymään siellä sibyllassa tosiaan ja tilattua nuo hampurilaiset, siitä seuraavassa postissa enemmän :)

    Lentävä Heppa: Ei ole photoshop :)

  7. marco on Elokuu 6th, 2008 9:08

    Aika iso HARMITUS nyt päällä kun katselee noita kuvia. Olin itsekin jo lähdössä Lappiin kalastamaan viime viikolla mutta viime hetkessä vedin käsijarrun päälle. Lapin kalavesiä ei voita mikään, mitä kahluuhousut jalassa tehdään. Kireitä siimoja, olen hengessä mukana.

  8. Samuel on Elokuu 6th, 2008 11:07

    C’mon jätkät, ottakaa ne kahluuhousut pois, vetäkää nahkabyysat jalkaan ja alkakaa hoitamaan MIESTEN hommia: rock n’ rollia!

    t. Patalaiska pitkätukka

  9. Kotiinpaluu Kiirunasta on Elokuu 8th, 2008 0:40

    […] Lähtö Kiirunaan […]

Jätä vastaus:




Clicky Web Analytics

Clicky