Kiiruna 1d ilta, 2d, 3d
Ei koskaan enää baariin…
Jees, eli viimeisen postin jälkeen tuli käytyä hieman baareilemassa Markon kanssa Kiirunassa ja voin sanoa että vedettiin melkoisen mehevät kännitkin. “Paluumatkalla” hoiperreltiin Kiirunan Sibyllan kautta, josta Marko tekijämiehenä osti jotkut vitun isot hampurilaiset (isoimmat mitä löytyi), kummaltakin jäi noin puolet syömättä ja kumpikaan ei juurikaan ees muista miltä ne maistuivat.
Heräilimme aamulla huoneesta ja sitten päätimme lähteä tekemään katumusharjoituksia maastoon: pakattiin rinkka messiin (tekijämiehinä otimme vaan yhden rinkan mukaan ja se tuli kieltämättä aika painavaksi). Ajelimme kivan näköiselle mestallle ja lähdimme talsimaan helvetinmoisessa pusikossa / kivikössä noin 5-6 km rinkan kanssa krapulassa. Satuimme vielä eksymään ja lisämatkaa tuli noin 5km tämän takia.
Kun saavuimme “leiripaikalle” niin nakkasimme teltan pystyyn ja keittelimme nuudeleita. Pienet tirsat ja sitten kalaan - ekan illan saldo yksi harjus mulle (PERHOLLA) ja Niemim veti alamittaisen taimenen myös perholla. Lippaa eivät tuntuneet kelpuuttavan ollenkaan.
Seuraavana päivänä niemim eksytti vielä pari alamittaista harjusta ja yhden mittakalan iltaa vasten joka sitten syötiin. Aamulla niemim häröili vielä koskella kun itse jäin nukkumaan ja eksytti vielä yhden harjuksen. Kamat kasaan ja taas matkaan - haluttiin sänky vaihteeksi patjojen sijasta ja eksyimme Kiirunassa Yellow Houseen, otimme huoneen pariksi päiväksi ja tarkoitus ajella Kiirunan lähijokia / järviä lävitse ennen kuin siirrymme taas ah telttailun makuun.
Niemimaa näytti myös koskella perhokalastuksen alkeet ja kiipesi noin 1,5 metrin korkeuteen hakemaan perhoaan puusta
Raudut vielä hakusessa.
Laitan kuvia myöhemmin kun saan nopeamman netin jostakin.
DIGGAA TAI TUMPUTA
Kommentit
3 Vastausta to “Kiiruna 1d ilta, 2d, 3d”
Jätä vastaus:



Mää varoitin niistä puista; niitä ei lasketa kisaan mukaan. Yllätys sinänsä että Juha on nukkumassa kun muut tekee duunia….. Eipä ole kovinkaan usein moiseen törmätty aiemmin;)
Jahas, sekä Sibyllä että Yellow House on siis nähty? Ei muuta kun tossua toisen eteen, Kirunalla ei ole teille enää mitään annettavaa. Ei muuta kun autoon ja ajatte ~100 km etelään Gällivaren seuduille ja Stora Sjöfalletin luonnonpuistoon. Siellä on rautua.
Aika ilkeitä ootte, kun eksytätte harjuksia