10 x 200mg

Saapuessani blogiini saatat kokea pienen shokin – vanhat kirjoitukset ovat kadonneet taivaan tuuliin ja tilalle on ilmestynyt uusia uuden linjan mukaisia kirjoituksia.

Sinua saattaa hieman ihmetyttää miksi räjäytin kävijä- ja linkkimagneetin taivaan tuuliin ja puhdistin pöydän? Yksinkertaisesti siksi, että on aika tehdä sama uudestaan vielä astetta paremmin. Monimutkaisemmin…. Noh, siitä lisää tässä postauksessa.

Lopun alkua

Avatessani blogini vuoden 2008 alkupuolella se räjäytti potin Suomen hakukonemarkkinointikentässä ja nousi ennätysnopeasti kävijä/linkkimäärältään Suomen eittämättä isoimmaksi alan blogiksi. Oikeastaan mulla ei ollut mitään muuta tarkoitusta kun rankata The Sanalla hakukoneoptimointi mahdollisimman hyvin.

Loinkin kerrassaan nerokkaan hakukoneoptimoinstrategian: ärsyttämällä, provosoimalla ja puolivillaisilla läpillä kommentti- ja linkkimäärät olivat aivan käsittämättömiä. Ennätysnopeasti kipusin The Sanalla myös sinne kympin maagiseen sakkiin peräti kahdella uniikilla sivulla samasta domainista. Ihmiset alkoivat olettaa että julkaisen mitä vaan ja sainkin muutamilta alan ihmisiltä mustamaalaamispyyntöjä muista yrityksistä. Sori pojat – julkaissut ja julkaisen edelleen vaan semmosta minkä takana voin seistä.

Täytyy myös myöntää, että minua huvitti hieman se, että kymmenissä minuuteissa kirjoittamani postaukset vetivät enemmän porukkaa ja saivat parempaa feedbackkia kun niiden artikkelit jotka ovat oikeasti panostaneet ja kirjoittaneet niitä päiviä, toisaalta sama asia myös hieman säälitti: Kertonee pitkään siitä että laatujournalismi on kuolemassa Suomessa.

Huolestuttavinta oli kuitenkin havaita, että blogini linja ja suosio sai myös muut alan ihmiset hieman apinoimaan juttujani ja tyyliäni kirjoittelemaan provosoivampia juttuja. Mä en ollut niinkään huolissani näistä jutuista vaan tietyn luovuuden puutteesta vanha totuushan on se, että kopio on hyvin harvoin niin hyvä kun alkuperäinen. Joten annan ilmaisen vinkin vastaisuuden varalta: Keksikää oma kenttänne, oma tyylinne ja oma nichenne – älkää apinoiko muiden juttuja, oli esikuvat ne sitten suomesta tai ulkomailta – se on vaan niin nähty.

Vuoden 2008 lopussa tuntui kuitenkin että paukut alkoi olla käytetty – juttu alkoi vähän toistamaan itseään ja kuten lukijatkin noteraasivat jutut alkoivat olla entistä kevyempiä eivätkä oikeen tarjonneet mitään uutta.

Uutta matoa koukkuun

Vuoden 2009 keväällä aloin suunnittelemaan uutta blogia. Halusin taas tehdä jotain täysin uutta, minkään jenkkijuttujen rippaaminen siis edelleenkään tullut kysymykseen vaan mieleen tuli jotain ihan muuta…. Lopulta päädyin siihen, että opetan muutkin tekemään oikeasti rahaa Suomessa, hoitelemaan nättei naisia ja ainakin bilettämään niinku räppistarat. Elämä vaan on niin hemmetin hienoa, enkä mä jaksa kirjoittaa koko ajan negatiivista jutuista, joten ehkä sunkin kannattaa kääriä ne hihat ja lopettaa se itkeminen boardeilla. Sitä baksii tulee näillä vinkeillä just niin paljon kun oot vaan valmis näkemään vaivaa.

En mä silti unohda puolivillaista (huonoa) huumoria tästäkään blogista. Koitan kirjoittaa ihmisläheisesti, tajuttavasti ja esimerkkejä apuna käyttäen. Muhun kun ei oo itteeni hirvesti vedonnut ikinä ne Powerpoint-slideshowt, miljoonan dollarin case-kuvaukset ja alan jargoni (sori niille, jotka niistä fiilistelee). Opetetaan sut tekee ensin kymppi vitosella ja sitten vasta tonni satasella. Mut rahaa mä en tule opettamaan sua käyttää, jos rehellisiä ollaan niin mä oon viimeinen ihminen (Hainarin ohella) opettamaan sen käyttämistä – opetuksista pitäköön huolta vaikka Markus Ossi.

Sori maailma eniten et jouduitte venaa näin kauan. Siinä missä piti mennä pari viikkoo menikin melkeen puol vuotta, mut parempi myöhään kun ei milloinkaan?

Propsit

Pari sanaa myös niille jotka jeesas mua:

Tommi Sareskivelle kiitos leiskasta & hienosäädöstä: Leiska tuli ennätysnopeasti – muutamassa päivässä, Tommi myös jeesasi tyylipohjien hienosäädössä. Voin lämpimästi suositella Tommia kaikille ketkä haluavat laadukkaan leiskan, kotisivut tai muuta mainosmateriaalia järkevään hintaan. Tommi toimii HALKEAMAssa, joka on Tommin omistama Mainostoimisto Varkaudessa. Oikeasti – pistäkää se Tommin yhteydenottolomake laulamaan – meen takuuseen ettette kadu.

Kiitti myös toimitusjohtaja Eemeli Ahoselle joka taittoi leiskan supernopeasti ja laadukkaasti. Toivottavasti mun AW-vinkeistä on ollut jotain apua kanssa. Kiitti myös jo valmiiks Eemelille siitä, että järjestää Optimointi.comin pikkujoulut :D

Ja lopuksi…

Äläkä unohda vihdoinkin tilata sitä feediä – nyt tulee oikeasti hyvää settiä tasaisin väliajoin. Niin hyvää settiä, että se Vierityspalkin, Ilta-Sanomien, Ilta-Lehden ja Seiskan etusivu olisi jo syytä laittaa uusiksi – mun kuva kanteen turkki päällä, helyt kaulassa ja mallichicksi kainalossa.

Pidetään scene hengissä ja muutkin vois vähän ryhdistäytyä: Lasse, Arttu, Nico, Polojärvi, Kopakkala – mis viipyy ne Söderholmiakin kovemmat kirjoitukset jois on sopivasti positiivista uhoomista tai muuten vaan tervettä erimieltä olemista? Kiireet on vaan tekosyitä.

Ja lopuksi varmaan ihmettelet postaukseni otsikkoa: Se on se määrä joka sun pitää vetää vähintään pysyäkses edes puolittain mukana vauhdissa.

  Lisää suosikiksi

19 kommenttia “10 x 200mg”

  1. Markus Ossi kirjoitti:

    Eilen yritystoiminnan aloittaneena Suomen ensimmäisenä ammattibloggaajana odotan innolla uusia postauksia ;)

  2. Janne J kirjoitti:

    No nyt sitten niitä kirjoituksia odotellen! Hyvä että teitte tähä leiskaan vielä ton gradientin, ilman sitä tää olisi ollut ehkä melkoisen murha lukea pitemmästi. Nyt tässä on melkoisen sopivasti svengiä! :D

  3. Juha kirjoitti:

    Kannattaa pysyä linjoilla: Kello 19:00 tulee ensimmäinen virallinen postaus.

  4. Miika kirjoitti:

    Noniin Juha, jään mielenkiinnolla seuraamaan tekstejäsi. Mulla on iso kasa femmoja, jotka haluaisin loihtia kybiksi :-D Teksti on muuten turhan vaikealukuista, kun koko postaus on kursivilla.

    Eemelille kiitos pikkujouluista jo näin etukäteen ;)

  5. teppo kirjoitti:

    vähän maltillisempaa kursiivin käyttöä, ei tota jaksa lukea.

  6. Tuomas Tolppi kirjoitti:

    Otsikko vois tulla myös siitä, että on mukavan tiukka riviväli tekstissä ja koko setti kursiivilla.

    Mutta mielenkiintoselta vaikuttaa blogin uus suunta. Seiskaa ootellessa.

  7. Tomppa kirjoitti:

    Laitahan kolmenollaykköset kuntoon:

    http://www.juhasoderholm.info/vi/miitti

    jne..

  8. Axel kirjoitti:

    Kursiivi ei oikeen helpota lukua :( , linkit eivät myöskään erotu leipätekstistä. Oppaita odotellen :)

  9. Juha kirjoitti:

    Tommille kiitos – on hienosäätänyt fontteja jne :)

  10. Juha kirjoitti:

    Tomppa: Tein 4000 riviä pitkin .htaccessin ja jostain syystä osa ei vieläkään ohjaudu. Korjataan.

  11. Juha kirjoitti:

    Osaako joku ratkaista miksi seuraava ohjaa väärin?

    redirect 301 /ru/maailman-paras-title/ http://www.juhasoderholm.info

    Pitäisi siis ohjata http://www.juhasoderholm.info, mutta nyt lisää attribuutteja perään jos alihakemistoja on enemmän kuin 1.

  12. Tomppa kirjoitti:

    Sulla on varmaan wp:n uudelleenkirjoitukset näin:

    RewriteEngine On
    RewriteBase /
    RewriteCond %{REQUEST_FILENAME} !-f
    RewriteCond %{REQUEST_FILENAME} !-d
    RewriteRule . /index.php [L]

    Käytä paikallista OR lausetta, niin et tarvii miljoonaa riviä sinne .htaccesiin:

    RewriteEngine On
    RewriteBase /
    RewriteCond %{REQUEST_URI} ^/(ru|it|mitavaan|tahan)/(.*)/
    RewriteRule ^(.*)$ http://www.juhasoderholm.info/? [R=301,L]
    RewriteCond %{REQUEST_FILENAME} !-f
    RewriteCond %{REQUEST_FILENAME} !-d
    RewriteRule . /index.php [L]

  13. Tomppa kirjoitti:

    Tai sitten toisinpäin, että listaat ne hakemistot mitä ei ohjata ja kaikki muu ohjataan. tässä tapauksessa siis kaikki muut paitsit 2009,tag tai category hakemistojen alla olevat alihakemistot ohjataan:

    RewriteCond %{REQUEST_URI} !^/(2009|tag|category)/(.*)/
    RewriteCond %{REQUEST_URI} ^/(.*)/(.*)/
    RewriteRule ^(.*)$ http://www.juhasoderholm.info/? [R=301,L]

  14. Juha kirjoitti:

    Kiitos hyvistä vinkeistä =) Korjataan piakkoin :)

  15. Tomppa kirjoitti:

    Jaa, antoi tuo .* konfliktin, korjataan tuo jälkimmäinen siis näin:

    RewriteCond %{REQUEST_URI} !^/(2009|tag|category)/([A-Za-z0-9]+)/
    RewriteCond %{REQUEST_URI} ^/([A-Za-z0-9]+)/([A-Za-z0-9]+)/
    RewriteRule ^(.*)$ http://www.juhasoderholm.info/? [R=301,L]

  16. Kimmo kirjoitti:

    Entisessä blogissa sentään pidettiin mua kaverina. Nyt oon pudonnu sisäpiirin ulkopuolelle. Itkuhan tässä pääsee.

  17. Mirko kirjoitti:

    Jeps. Uudistukset on aina mukavia! Mutta et kai sentään jätä kalastus juttuja??

  18. Joonas toivonen kirjoitti:

    No jopas on bling-blingiä – mutta mies sentään pitää huolta rahakkaasta imagostaan! ;)

  19. Koivulahti kirjoitti:

    Saakelin komee leiska tosiaan. Hemmetti!

Jätä kommentti

Clicky Web Analytics

Clicky