Miksi Albert Einstein oli/on maailman paras nettibisneksen osaaja? Kaverin ajattelutapa oli täysin poikkeava – mä olen lukenut satojen muka verkkokingien blogipostauksia/kirjoja ja 99% niistä on täyttä shittiä (näin kauniisti sanottuna).
Hakukoneoptimointi, affiliate, hakusanamainonta ja muu löpinä - Hakukoneoptimointiguru Juha Söderholm
Tervetuloa uudistuneeseen Juha Söderholmin blogiin! Blogi sisältää vähemmän röllöttelyä ja enemmän asiaa kun vanha blogini rentoa tyyliä tietenkään unohtamatta.
Blogin aihepiireinä on hakukoneoptimointi (SEO), hakusanamainonta (SEM), affiliate- ja nettimainonta, rahan tekeminen internetistä, sosiaalinen media ja lähes kaikki muu maan ja taivaan väliltä.
Blogi on henkilökohtainen kannanottoni ja kaikki blogissa esitetty on henkilökohtaisia mielipiteitäni - ne eivät siis edusta äitini koiraa, serkun kaimaani tai edes kummin tuttavaa. Ne kuitenkin edustavat pitkälti Suomen parasta hakukoneoptimoijaa, mutta koska Suomi on pieni maa niin tarkoitus on ottaa koko maailma haltuun.
Toivon että blogini tekee sinusta hieman rikkaamman ihmisen. Monet kuitenkin ihmettelevät miksi jaan tietojani ja vastaus siihen on, että täällä huipul ei tuule, mut on vähän yksinäistä. :D
Blogista & Juha Söderholmista sanottua
Suomen kiistatta paras hakukoneoptimoija ja rahan tekemisen edelläkävijä kerää myös kommentteja, kehuja & lentäviä laineja - tähän on kerätty otantaa niistä. Aina roiskuu kun rapataan:
Naureskelin sun blogille. Tuli mieleen amerikkalainen jeesus paasaaja. Juuri sellainen mikä mesoo lavalla että kohta koetaan valaistus.
— , MSN
Uusimmat kirjoitukset hakukoneoptimoinnista ja muusta
Albert Einstein – Nettibisneksen legenda
Syyskuu 12th, 2011Mediaa jälleen
Syyskuu 12th, 2011Täällä pitänyt jälleen hiljaisempaa, mutta Vierityspalkissa uutta juttua.
The Jytky
Toukokuu 11th, 2011Pakko kirjoitella tännekin välillä, eli kuten useimmat blogini lukijat tietävät olen viimeiset vuodet toiminut Estimellä. Nyt on kuitenkin aika jättää jäähyväiset piakkoin Estimelle ja siirtyä uusiin haasteisiin Webvaluelle tuotantopäälliköksi.
Lue loput kirjoituksesta »
Amatöörien puuhastelua – Fonecta Digitaalinen Suora
Marraskuu 10th, 2010Olen käynnyt mielenkiintoista keskustelua Fonectan Spämmiyksikön (Fonecta Digitaalinen Suora) kanssa, joka ei selvästikään oikein hallitse hommiaan. Menivät nimittäin spämmäämään minua!
Joku raja
Marraskuu 1st, 2009Ihan aikuisten oikeesti hei arvon MFA-miehet – joku raja siinä hakukoneoptimoinnissakin: www.lomamokit.fi - vai oliko vaan tää linkbait jolla herutettiin multa linkki?
No ensi viikolla sit jotain kunnollista taas….
Juha ja Markus Ylioppilaslehdessä
Lokakuu 17th, 2009Mua ja Markusta käytiin haastattelemassa Ylioppilaslehteen. Käykääpä vilkaisemassa.
Tomi Hautamäki
Lokakuu 7th, 2009Noniin, nyt on aika aloittaa jotain uutta tässä blogissa. Tulen haastattelemaan tyyppejä joita pidän alan kärkiosaajina Suomessa. Mitään diipadaapa tyyppejä en kuitenkaan haastattele, vaan pitää olla oikeasti jotain mielipiteitä. Mun mentaliteetti on se, että voi puhuu tai olla puhumatta – juttuu tulee kuitenkin
Ensimmäisenä ja itseoikeutettuna vuorossa on Tomi Hautamäki.
Affiliate-ohjelman valinta
Lokakuu 7th, 2009Koska blogini lukijakunta on vielä aikalailla giga-valovuosien perässä mun tasosta, niin joudun alottamaan ihan perusteista. Tarjoan tällä kertaa pieniä maistiaisia niistä kysymyksistä mitkä pitäisi esittää affiliate-ohjelmaa valitessa.
Alustus
Lokakuu 6th, 2009Ennen kuin alan kertomaan siitä miten sitä rahaa oikein verkossa tehdään, niin päätin alustaa hieman asiaa pienellä varoituksella.
10 x 200mg
Lokakuu 6th, 2009Saapuessani blogiini saatat kokea pienen shokin – vanhat kirjoitukset ovat kadonneet taivaan tuuliin ja tilalle on ilmestynyt uusia uuden linjan mukaisia kirjoituksia.
Sinua saattaa hieman ihmetyttää miksi räjäytin kävijä- ja linkkimagneetin taivaan tuuliin ja puhdistin pöydän? Yksinkertaisesti siksi, että on aika tehdä sama uudestaan vielä astetta paremmin. Monimutkaisemmin…. Noh, siitä lisää tässä postauksessa.




